Ethän sä voi olla masentunut kun sä oot aina niin iloinen ja positiivinen? Kokemuksia masennuksesta
Olen kuullut otsikon lauseen useampia kertoja, enkä sinänsä ihmettele, koska mun perusluonne on hyväntuulinen, empaattinen, kiltti ja reipas. Entäpä jos kertoisin teille että nämä kyseiset luonteenpiirteet eivät kuitenkaan suojaa siltä, ettei masennukseen voisi "sairastua". Masennus diagnoosina ja sairautena on eri asia, kuin masentunut mieliala. Joidenkin somevaikuttajien postauksista saa sellaisen käsityksen, että kaikki asiat on vaan omasta päätöksestä kiinni ja kun "valitsee positiivisuuden" niin menee läpi vaikka harmaan kiven. Tavallaan ymmärrän heidän pointin ja sinänsä ymmärrän mitä he ajavat takaa, mutta VOI VITTU kun se välillä ärsyttää ihan huolella. Tuolla logiikalla on ihmisen oma syy, jos sairastuu masennukseen tai ahdistushäiriöön. Voin kertoa että en todellakaan itse valinnut tätä tietä.
Jos vielä pohdimme otsikon ensimmäistä lausetta vielä tarkemmin, on hyvä tiedostaa, että ihmiset ovat monimutkaisia ja monitahoisia olioita ja moni asia voi olla totta samaan aikaan. Kaikki ne iloiset ja hauskat videot, joita olen tehnyt Youtubeen, instagramiin tai vaikka Onlyfansiin, ovat totta ja ovat minua. Rakastan tehdä niitä. Yhtä totta on kuitenkin se, että välillä hautaudun peiton alle yksin itkemään ja haluisin vaan kadota vaikkapa Muumilaaksoon. Tai välillä ahdistavat ajatukset puristaa mun rintaa niin, että on vaikea hengittää syvään. Kuitenkaan mikään sairaus tai diagnoosi ei määritä ihmistä kokonaan. Minussa on olemassa sellainen piirre, kuin erityisherkkyys. Siitä johtuen tunne-elämä on voimakasta niin hyvässä kuin pahassa. Silloin kun mulla on hyvä ja energinen olo, se todellakin näkyy ja kuuluu muillekin. Vastapainona on myös voimakkaat laskut "masikseen" tai ahdistukseen, jos kuormitusta on ollut liikaa. On hyvä huomioida, että myös positiiviset sosiaaliset tilanteet tekevät kuormitusta. Samanlaista tunne-elämän vuoristorataa on yleensä nepsy-piirteisillä, vaikkapa ADHD:hen liittyen.
Palataan hetkeksi vielä masennuksen oireisiin ja siihen, miksi minun oli vaikea tunnistaa niitä itsestä. Vahva stereotypia on se, että masentunut ihminen itkee koko ajan ja näyttää ulkoisesti kodittomalta resupekalta. Fakta on se, että osa meistä ihmisistä saa "tehdasasetuksina" sellaisen luonteen, että ne sisimmät tunteet kannattaa tiukasti painaa alas ja varsinkaan negatiivisia tunteita ei saa näyttää. Kun tekee monta (kymmentä) vuotta näin, on lopulta helppo pitää poker face vaikka sisäiset kulissit olisi romahtamassa. Itsellä "näkyvimmät oireet" silloin masennuksen alkuvaiheessa oli stressaantunut olo, vaikeus rentoutua, vaikeus levätä, ärtyneisyys, asioiden unohtelu ja kognitiivisten kykyjen alentuminen. Oikeastaan itsellä se pitkään jatkunut stressi itsessään toi mukanaan masennuksen ja ahdistuksen. Syitä masennukseen on olemassa hirveän monta ja siksi sen hoitaminen on mutkikasta. Aivojen neurokemiasta tiedetään, että se liittyy serotoniiniin ja dopamiiniin, mutta juurisyyt niiden muutosten takana voi olla eri ihmisellä erilaiset.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana psykoterapia on ollut selvästi isommin esillä kun aiemmin ja hyvä niin. On hyvä tiedostaa, että terapian vaikuttavuuteen vaikuttaa henkilökemiat terapeutin ja asiakkaan välillä. Lisäksi psykoterapeuteilla on yllättävän monia eri viitekehyksiä ja terapiasuuntauksia, joten niihin tutustumiseen kannattaa käyttää aikaa. Tosin on aika paljon vaadittu, että uupuneen/masentuneen ihmisen pitää itse kauhealla vaivalla etsiä itselleen sopiva terapeutti. Joskus voi olla hyvä että pääsee alkuun edes jonkun kanssa ja myöhemmin etsii itselleen sopivamman jos tuntuu, ettei kemiat kohtaa tms. Joskus ihmisillä on myös sellaisia käsityksiä, että jos käy terapiassa x-määrän kertoja ja/tai syö lääkeitä, niin *tsimsalabim* -tämä ihminen on parantunut! Valitettavasti asia ei aina tai yleensä ole niin yksinkertainen. Mitä monitahoisemmat syyt siellä taustalla, sitä pidempi ja monitahoisempi on myös toipumisprosessi.
On myös yleisessä tiedossa että elintavoilla on merkitystä mielenterveyteen. Säännöllinen ja terveellinen syöminen, liikunta ja tarpeellinen määrä unta suojelee mielenterveyttä. Mutta...nämäkään asiat eivät suojanneet minua siltä, ettenkö voisi kärsiä mielenterveyden haasteista. Itsellä ollut terveelliset elintavat koko elämän, mutta eipä se masennus paljon lupia kysellyt kun elämääni asteli. Ehkä voisi ajatella niin, että asiani olisivat voineet olla vielä huonommin, jos elintavat olisivat olleet mitä sattuu suurimman osan elämästäni. Vauvavuosi on ehdottomasti haaste erityisesti imettävän äidin mielenterveydelle. Syöminen, nukkuminen ja liikkuminen menee vauvan ehdoilla. Eli juuri nuo mielenterveyttä eniten tukevat tekivät eivät olekaan sinun itsesi määritettävissä, vaan BabyBoss astuu kuvioihin. Tämän takia olisi hirmu tärkeää, että turvaverkot olisi kunnossa ja puolison kanssa selvät sävelet vastuun jakamisesta. Muistan esikoisen vauva-ajalta alkukuukausilta sellaisen ajatuksen, että tämähän on ihan kuin CSI:n kidutusmenetelmistä: sut herätetään aina kesken syvän unen, et saa syödä silloin kun itsellä on nälkä, eikä aina pääse edes vessaan vaikka olisi jo hätä. Noh, kävi ilmi, että se olikin synnytyksen jälkeisen masennuksen aiheuttamaa fiilistä. Eli ihan aina eivät äidit vertaa vauvavuotta kidutukseen... heh. Onhan siinä paljon ihanaakin.
Jos tällä tarinalla vielä olisi joku opetus, niin se olisi tämä: terveys- ja sairauskuluvakuutukseen kannattaa säästää rahaa, koska ikävä kyllä ihminen ehtii tekemään vaikkapa itsemurhan siinä ajassa ennen kuin saa julkiselta terveydenhuollolta saamaansa apua. Toinen asia: miettikää ketä äänestätte vaaleissa. Puhuuko tämä ehdokas mielenterveyspalveluista? Jos tämä ehdokas on ollut aiemmin valtuustossa/eduskunnassa, mitä konkreettisia asioita hän (tai edustamansa puolue) on saanut aikaan? Kolmas opetus: jos lähipiiriisi kuuluu masentunut henkilö, on kaksi eri asiaa sanoa a) soittele jos tarviit apua. b) Voisin tulla maanantaina klo 18 ja voin auttaa sua siivoamaan tai voidaan tehdä pieni kävelylenkki jos jaksat. Jos pallon heittää masentuneelle, että "soita jos tarviit jotain", vaatii sekin omatoimisen aloitteellisuuden, jota masentuneella ei välttämättä ole. Ei hän jaksa miettiä milloin tämä henkilö X mahtaisi päästä tai mitä hänen kanssaan voisi tehdä. Suora ehdotus toiselta osapuolelta on sillon parempi.
Ps. Jos joku minun asiakas lukee tätä ja huolestuu että teenkö ollenkaan töitä jos olen ihan masentunut, niin ei hätää -ei ole mitään akuuttia, kyse on vuosia sitten pitkittyneistä jutuista, jotka vaatii vähän työstämistä vielä. Teen omia töitä silleen sopivasti, eli saa kysellä vapaita aikoja edelleen. Sopivalla tahdilla työn tekeminen itseasiassa tekee hyvää mielenterveydelle, koska muiden auttaminen tuntuu hyvältä. (:
Upea juttu että näinkin pitkään eläneenä voi huomata että mielenterveysongelmista puhutaan avoimemmin kuin ollessani nuori. Pelkkä puhe ei tietysti riitä vaan tarvitaan konsteja joilla auttaa. Hyvä esimerkki tuo "soita jos tarviit apua"
VastaaPoistaKiitos paljon kommentista 🩵
Poista