Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2026.

Kokemuksia biseksuaalisuudesta. Tinderiin meno 10+ parisuhdevuoden jälkeen ja aloitteen tekemisen haasteista naisten kesken....

Kuva
Tämä teksti on odottanut kirjoittautumistaan jo Helsinki Pride viikosta lähtien. Se olisi sopinut hyvin siihen ajankohtaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja tuleehan elokuussa vielä Turku Pride. Haluan avoimesti kertoa omista kokemuksista biseksuaalisuuden löytymiseen ja ensiaskeleiden ottamiseen sillä saralla. Vaikka "bi-uteliaisuus" on nykyään jopa trendikästä, niin aiemmin elämässäni en tuntenut juuri YHTÄKÄÄN biseksuaalia. Lisäksi noin viisi vuotta sitten kun tätä asiaa pohdin, niin ei ollut YHTÄKÄÄN kirjaa tai elokuvaa, jossa olisi ollut bi pääosan esittäjä! Enkä tiennyt yhtäkään bloggaajaa, joka olisi kirjoittanut biseksuaalisuudesta tai avoimista suhteista. Varmasti siis maailmassa oli siihen aikaan jo jotain bi juttuja olemassa, mutta en ehkä osannut etsiä ja lähinnä halusin tuolla nostolla tuoda esille sen, miten vähän aiheesta on julkisesti aiemmin puhuttu!  Olen opintoihin liittyen lukenut kirjaa Bi- ja panseksuaalisuus . Toki se olisi kii...