Uupumukseni taustoja - tiesitkö että myös positiivisista elämänmuutoksista pitää palautua?

Muutamassa tekstissä olen aiemmin sivunnut uupumusta, mutta ajattelin avata sitä vähän lisää, jos joku saisi vaikka "ahaa-elämyksen" liittyen omaan tilanteeseen. Tässä suoritusyhteiskunnassa kun yksi jos toinenkin paahtaa menemään ylikierroksilla ilman, että sitä edes itse huomaa. Toisaalta koronapandemialla saattoi olla siihen liittyen myös hyviä vaikutuksia, koska monien oli pakko pysähtyä eri tavalla.

Vaikka tiedän, että uupumus on nykyään todella yleistä, silti tulee helposti sellainen olo että "miksi kaikki muut jaksaa, mutta minä en." Ennen ensimmäistä raskautta tein siis 40h työviikkoa, joka meidän alalla tarkoittaa sitä, että 8h työpäivässä on enintään 30min ruokatauko, muuten ollaan asiakastyössä koko päivä. Omalla kohdalla se asiakastyö oli myös fyysisesti kuormittavaa sen lisäksi että empatiaa ja erotusdiagnostiikkaa tarvitaan. Vapaa-ajalla pyrin liikkumaan 5x viikossa ja mieluiten vauhdikkaasti ja niin että tulee kunnon hiki. Kävelylenkkejä tai joogaa en mielellään laskenut siihen. Lisäksi sosiaalinen elämä oli (ja on toki edelleen) tärkeää, joten pyrimme silloin viikonloppuisin näkemään aina kavereita tai sukulaisia. Lomaa oli yhteen putkeen enintään 2 viikkoa kerralla ja se oli aina tupaten täyteen ohjelmaa. Näistä kaikista edellä mainituista seikoista sekä erityisherkkyydestä johtuen koin ensimmäisiä uupumisfiiliksiä alkuvuodesta 2017, mutta en silloin oikein osannut tunnistaa niitä tai huomata varsinaista syytä. Luulin kaiken johtuvan pitkästä työmatkasta. 

Kun tulin raskaaksi, se hieman (mutta vaan hieman) hidasti tahtia. Ihmettelin vain väsymystä. Mutta hitto vie, eihän se ole ihmekään jos väsyttää, kun luo uutta ihmistä sisällään! 2017 marraskuussa kun olin jäänyt periaatteessa jo äitiyslomalle, tein vielä yhden ylimääräisen työpäivän. Sen jälkeen osallistuin vielä kahteen useamman päivän koulutukseen. Niistä ei kyllä hirveästi jäänyt käteen kun väsytti jo sen verran. Toisessa raskaudessa se väsymys olikin sitten aivan omaa luokkaansa mutta onneksi olin viisaampi äitiysloman suhteen. En siis käynyt mitään koulutuksia loppuraskaudesta ja jäin äitiyslomalle kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa.  Vasta uupumus- ja masennusdiagnoosien jälkeen tajusin, että myös positiiviset elämänmuutokset ja tapahtumat (ja menot) ovat "stressitekijöitä" joista pitää palautua. Jatkuva vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa kuormittaa itseäni. Ja jos töiden puolesta on kiire aikataulu ja kovin fyysistä, vapaa-ajalla rauhalliset liikuntalajit ovat parempi valinta kuin hikiliikunta. Lomaa ja vapaapäiviä ei kannata "suorittaa" täyteen ohjelmaa. Ja onhan pikkulapsiarki kaikkine sairasteluineen ja uhmavaiheineen sekä eroahdistuksineen aikamoinen mylly. Painajaiset tai oksennustauti ei katso vuorokauden aikaa, äitinä olet päivystyksessä 24/7/365.

Ja sitten se haastavin, mikä joskus jossain uupumus- lehtijutuissa unohtuu: siihen arkeen, mikä aiheutti sen uupumisen, ei voi täysin palata. Muuten löytää itsensä samasta jamasta uudestaan. Kun on kerran uupunut, se saattaa ”helpommin” uusiutua. Uupumus ei ole myöskään pelkästään yksilön ongelma tai yksilöstä johtuva, vaan liittyy myös laajemmin nyky-yhteiskuntaan ja työelämään, ainaiseen säästämiseen resursseista. Toki siinä on yksilöllisiä eroja, minkä kokee kuormittavaksi ja miten stressiä sietää. Jokuhan saattaa tehdä töitä vaikka 70h viikossa ja harrastaa vaikka mitä ilman uupumista, mutta minulle sillä ei ole väliä. Jokaisen olisi hyvä tunnistaa juuri omat rajansa. Uupumisherkkyyteen vaikuttaa yksilölliset neuropsykiatriset piirteet, kasvuympäristö, temperamentti sekä mahdolliset traumat tai muut henkiset tai fyysiset haavat.

Töihin liittyen kaikista kamalinta oli se, että vaikka työstäni tykkään, se tuntui todella kuormittavalta ja haastavalta. Tuntui, ettei minusta olisi mihinkään. Ajattelin, etten sovellu asiakastyöhön ollenkaan, vaikka aiemmin olin saanut paljon positiivista palautetta. Myöhemmin olen tajunnut, että työtahdilla ja asiakasmäärällä on suuri vaikutus siihen, miten koen voivani tekevän työtäni. Ja ainut tapa, jolla pystyin itse ne päättämään, oli yrittäjyys. Sitä ennen oli pakko ladata vähän akkuja ja sulatella ajatuksia. Ja jos lapsiperheessä äiti ei voi hyvin, se heijastuu kaikkiin perheenjäseniin. Oli pakko tehdä muutos 💚